Blogitus on rankkaa, aina meinaa kirjoittaa,  mutta koskaan ei saa mitään aikaiseksi.  Miksi? Siksikö, että parhaat muistot pysyvät päässä, ja ettei halua  vääristää niitä, kirjoittamalla niistä?

Hanna oli meillä, mä tykkään siitä  ihmisestä liikaa. Miten se jaksaakin mua. Mä olin ensin niillä,  tein pari kivaa paitalöytöä Lahdesta, ja sit eksyttiin sen  kotipaikkakunnalle, vaikka se sentään on asunut siellä vaikka kuinka kauan. Ei oikeestaan voi olla hymyilemättä kun muistelee sitä tilannetta. Mutta eikös se olekkin niin, että hyvän ystävän tunnistaa siitä, että  kun sitä ajattelee, niin hymy pyrkii väkisin suupieleen?

Meillä sitten taas shoppailua ja Technicolouria <3. Oli kivaa, hikoiltiin, kiljuttiin ja pompittiin ihan liikaa. Ja lintsi, siellä oli ihan  mahtavaa, oltiin vaan koko päivä ja kierreltiin  vaikka missä laitteissa, Hanna tosin sai toimia mun naulakkonani, kun ei uskaltanut joihinkin hurjimpiin laitteisiin.

Joudun ens kuussa lapsenlikaksi, ennen koulun alkua. Mutta ei se menoa nyt niin hirveästi lannista. Ja ensi kuussa myös risteilylle, HANNAN KANSSA  <3. Tiedossa olisi myös Elämä Lapselle -konsertti, jos porukat vain suostuvat. Laivalla tulee ainankin liian  kivaa.