UH. Sitä alkaa olla jo ihan täpinöissään kun hitaasti tajuntaan iskee se todellisuus, että kohta ei tarvitse stressata mistään. Ainankiin niin tyhmistä asioista kun kouluhommat. Alkaa vaan pitkä loma,  ja sitä saa jotenkin olla vapaa. Se on jotenkin  niin mahtava fiilis kun koulusta pomppii lauantaina paska todistus kädessään kotiin, seisahtuu paikalleen ja rupeaa miettimään. Sitä ei vaan osaa tehdä mitään. On jotenkin niin omituinen olo aina, kun ei tajua, että voi tehdä melkein mitä vain. Mikään ei vangitse, mikään ei käske aamulla heräämään siihen ja siihen aikaan.  Ei tarvitse miettiä jaksaako herätä jos menee puolilta öin nukkumaan. Himmeetä.

No okei, myönnetään.  Ei tuolla ulkona nyt kauhean kesäinen ilma ole. Mutta vielä se tulee takaisin.  Mä olen siitä ihan varma. Kavereitten kanssa olen suunnitellut vaikka mitä hauskaa kesäksi. Jotkut  suunnitelmat on vielä ihan alkutekijöissään ja jotkut on jo sovittu toteutettavaksi.

Kuvitella, enää muutama päivä ja sit on tosi pitkä loma. No, niinhän sitä aina aluksi ajattelee että on tosi pitkä loma. Mutta humpsista vain, kohta huomaakin että se on lopuillaan.No äh. En jaksa tuollaista vielä miettiä.

Kesäkesäkesä. Lomalomaloma <3.